perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulukalenterin novelli: Joulun taikaa// Päätösosa

Joulun taikaa (osa 3, päätösosa)
 
Laitoin Pokun kuntoon tallissa nopeasti, sillä aurinko oli alkanut pilkahdella puiden lomasta. Astelin ulos ja suuntasin kohti kenttää, Poku perässäni. Henkäisin ihastuksesta, sillä näkymä oli niin kaunis. Lumi verhosi puiden oksat ja ne riippuivat raskaasti maata hipoen. Katselin ympärilleni vielä hetken ja huomasin orin pellolla. Puhtaan valkean suomenhevosorin unistani, sekä eiliseltä maastoreissulta. Ori tuijotti meitä tiiviisti, kääntyi ympäri ja lähti kävelemään pellolla kohti metsää. Nyt minä kyllä lähden sen perään, tätä tilaisuutta en jätä väliin mistään hinnasta!
 
En edes henkeäni uhatessa...

Kiristin nopeasti Pokun satulavyön ja lähdin matkaan. Poku ihmetteli aluksi miksi pidämme kiirettä, mutta pian sekin tajusi että nyt mennään ja lujaa. Näin vain hämärästi orin kiitävän edessämme, tuuli kun teki näkemisestä erittäin hankalaa. Maisema muuttuui synkäksi ja aurinkokin ehti laskea. Pimeys laskeutui yllemme. Näin vain erittäin hämärästi orin jäljet lumessa, joten jouduin siirtämään käyntiin.

Olimme jo pitkällä metsässä, kaukaa tallilta. Siinä hetkessä muistan Erjalta tulleen viestin ja tunnen, kuinka sydämeni syke kiihtyy. Alan haukkomaan henkeä ja pelko susia kohtaan valtaa minut. Katselen hätääntyneenä ympärilleni, jos tunnistaisin paikan missä olen ja pysäytän Pokun. Aivan yllättäen Poku hyppää salamana takajaloilleen ja putoan sen selästä. Kuulen vain Pokun askelten äänen, kun se lähtee laukkaamaan kohti tallia. Toivottavasti se pääsee ehjänä perille ja joku lähtee etsimään minua. Koitan nousta ylös, mutta päähäni koskee liikaa ja huomaan tuulen voimistuvan. Lunta alkaa pyryttää voimakkaasti ja se alkaa kasautua päälleni. Kylmyys iskee minuun, enkä jaksa enää yrittää. Silmissä pimenee.




Hevonen: Aulangon Aurora


Tunnen lämpimän hönkäyksen jäätyneillä kasvoillani ja jokin kutittaa poskiani. Tajuan sen olevan hevonen, joka tutkii minua. Mitä ihmettä? Missä olen? Hetken miettimisen jälkeen muistan tippuneeni Pokun selästä. Missäköhän minä olen ja kauanko olen maannut lumessa. Päähäni ei koske enää kovinkaan paljoa. Koitan nousta ylös, mutta mystinen hevonen estää sen. Tyydyn vielä istumaan. Kaivan puhelimeni toiveikkaana taskusta, jos siinä olisi vielä virtaa. Jes! Akkua on vielä paljon, mutta kenttää ei ole..

Sytytän puhelimesta taskulampun ja katselen ympärilleni. Tajuan hevosen olevan se ori, jota lähdinkin tavoittelemaan! Mikä helpotus.. Yllättäen ori nappaa hampaillaan minua takista ja yrittää vetää minua ylös. Tajuan nousta ja ori kumartaa. Se on hermostunut ja vilkuilee ympärilleen. Alan kuulla monien tassujen ääntä ja murinaa, sudet! Hoksaan että ori tahtoo minut selkäänsä, joten otan pari askelta vauhtia ja hyppään sen selkään. Ori kääntyy salamana ympäri ja lähtee laukkaamaan entistä syvemmälle metsään. Tarraan nopeasti sen tuuheasta ja paksusta harjasta kiinni ja kyyristyn, jotta ilmanvastus pienenisi. Kylmä viima saa silmäni vuotamaan, joten koen parhaaksi laittaa ne kiinni. Vielä viimeisellä vilkaisulla huomaan susien saavuttavan meitä ja edessä lähestyy joki. Tämä on minun ja orin loppu! Emme voi selvitä, mutta ori hyppääkin joen yli. Luulin sen olevan niin leveä, ettei yksikään hevonen pystyisi hyppäämään sen yli.

Mutta minun orini pystyy.


Vauhti hidastuu ja uskallan vihdoin avata silmäni. Liu´un orin selästä alas ja se nuuhkii taskujani. Niihin on jäänyt Pokulle tarkoitettu herkku, mutta annan sen orille. Pelastihan se henkeni.

- Amalia! Joku huutaa. Tajuan huutajan olevan Erja!

- Erja, minä olen täällä! Vastaan huutoon helpottuneena.

- Olimme huolissamme sinusta! Mitä on tapahtunut? hän juoksee luokseni ja halaa minua.

- Tämä ori pelasti minut, selitän osoittaen samalla oria mutta se ei olekaan siinä enää.

- Noh, mennään autoon lämmittelemään niin saat kertoa mitä on tapahtunut. Olet tainnut tavata   Lumimyrskyn, hän vihjailee.

- Lumimyrskyn? Mu.. Mut.. änkytän ihmeissäni.

- Selitän autossa, hän huokaisee.

Kävelemme autoon ja saan viltin päälleni ja kuumaa kaakaota. Kerro kaiken Erjalle tapahtuneesta ilman hänen keskeytyksiä. Kun olen kertonut kaiken, Erja kertoo puolestaan mystisen orin tarinan:

- 20 vuotta sitten tällä samalla alueella asui vanha mies, joka omisti tapaamasi valkean suomenhevosorin, Lumimyrskyn. Hän antoi Lumimyrskyn kulkea vapaana metsissä, sillä se ei karannut minnekään. Eräänä talvisena päivänä oli kuitenkin kova myrsky, jolloin ori katosi. Pian Lumimyrskyn katoamisen jälkeen sudet tappoivat vanhan miehen, oletettiin että Lumimyrsky oli saanut saman kohtalon. Nyt miehen kuolemasta on kulunut tasan 20 vuotta. Lumimyrsky kuitenkin näyttäytyy yhdelle valitsemalleen henkilölle joka viides vuosi, näin joulun aikaan. Puhutaan, että joulun taika herättää hevosen henkiin näyttäytyäkseen. Tänä vuonna ori on valinnut sinut, jolle näyttäytyy. Se lupaa sinulle oikein hyvää ja onnellista ensi vuotta!

Olen aivan häkeltynyt kuulemastani. Miksi ori on valinnut juuri minut? Palaamme takaisin tallille, jossa odottaa huolestuneet vanhempani ja säikähtänyt Poku. Ensimmäiseksi halaan vanhempiani ja suuntaan Pokun luokse pyytämään siltä anteeksi. Erja jo kertoi, että Pokulla on kaikki kunnossa.

Ja niin on nyt minullakin!

// Novelli on osoitettu kaikille suomenhevosille niiden juhlavuoden kunniaksi! Onnea suomenhevoset 110 vuotta! Onnea myös Suomi 100 vuotta!

Oikein mahtavaa Uutta Vuotta teille kaikille! Toivottavasti piditte ensimmäisestä novellistani, lisää novelleja saattaapi olla tulossa ensi vuonna jos näistä pidätte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti